Tavoittenani päättäjänä on huolehtia siitä, että Tampere jatkaa kehittyvänä ja menestyvänä kaupunkina, jossa on hyvä asua ja jonne on hyvä muuttaa. On tärkeää edelleen kehitttää monipuolisia kulttuuri- ja liikuntapalveluja. On tärkeää, että kaikille asukkaille on tarjolla erilaisia asumisen vaihtoehtoja. Asumista on kehitettävä myös huomioiden erityisesti kasvavan ikäihmisten joukon erityistarpeet, niin että jokaisen on mahdollista asua turvallisessa ja omaan toimintakykyyn soveltuvassa esteettömässä asunnossa.
Tampereella on tärkeää huolehtia hyvistä liikkumismahdollisuuksista kaikilla kulkumuodoilla. Oman auton käyttö on erityisen tärkeää ikäihmisille ja lapsiperheille. On kehitettävä kaikkia kulkumuotoja asettamatta niitä vastakkain.
Kaupungin viihtyisyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeää huolehtia puistoista ja luontoalueista.
Palvelujen turvaamiseksi on tärkeää, että Pirhan ja kaupungin yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on saumatonta. Yhteisten asukkaiden hyvinvointi on yhteisen kehittämien asia.
Kaupungin taloutta ja yhteistä taloutta on hoidettava järkevästi ja tehokkaasti.
Numeroni kuntavaaleissa 2025 on 276.